back

Rossimuumio

 

Valkoiset koivut heiluivat mystisessä tuulessa. Kyklooppi silmälasikäärme kiemurteli kohti  spekseiverssiä aikomuksenaan saada kaksi linssiä yhden hinnalla.

Toisaalla, lähellä anarkistista nauriin kääntöpiiriä, kökötti pajupensaassa eräs viaton selluloosatehdas. Sielä se murjotti yläkorva pitkällä miettien syntyjä matalia. Elämä oli näyttänyt  miten se pystyy vaikeuttamaan pienen loosatehtaan arkista käyttäytymismallia.

Pai tö vei, tavallinen loosa ja selluloosa kilpaili, että kumpi pystyy ratsastamaan nopeiten vesitornilla ekyptiin. Tavallinen loosa hävis koska se ei ollut mikään taruolento.

Noniin, edelleen ne samat koivut heiluu sielä jossain ja yksinäinen kottiskärry yrittää tilata abc:ltä neliönmuotisia keitettyjä kananmunia.

Näinä aikoina, näinä kimmoisina aikoina jolloin suuret ikäluokat valtaavat valtamedia omilla epämääräisillä tarkoitusperillään , löytyy yhä alati tuntemattomia egolokisia suuruuksia kuten aikuisten päästä vedettävä sänky.

 

Selluloosatehdas oli lähes surulinen. Metsäyhtiö oli kieltänyt sitä rouskuttamasta  yli viisisakaraisia tervaskantoja aamupalakseen. Nelisakaraiset oli ihan ok mutta viisisakaraisille oli halitus säätänyt jonku haittaveron ettei ne liikaa muistuttaisi sarkasmia. Selluloosa tehdas niumetään rossimuumio oli saanut vanhemmiltaan sähkeen jossa kehoitettiin pysymään ulkompuolisten voimien sanelemassa fäärissä, ekä hortoilemaan mitään omiaaan.

 

Rossimuumio oli surullinen, palkka ei ollut tullut ja viihdykeilta oli käsillä. Mutta, näinä aikoina, näinä epäsosiaalisten medioiden valtausien aikoina rossimuuumio oli päättänyt heittää viihteelle. Se oli menossa ryyppäämään. Aikomuksena oli vetää niin paljon viinaa että selloloosasta lähtisi se loosa irti ja kimpoisi maata kiertävälle radalle.

 

Suunnitelma olikin vähintään nerokas, ainut ongelma oli että tehttaat eivät ryyppää, eikä niillä ole omaatuntoa joka voisi kolkuttaa. Rossimuumio oli miettinyt kaiken valmiiksi, se oli ostanut motonetistä vasaran joka voisi kolkuttaa vaikkei sitä omaatuntoa olsikaan.

 

Rossimuumio ryypäsi sylin täydeltä, piipusta meni alas satoja litroja absinttia ja muita viihdykeaineksia. Jossain vaiheessa iltaa, liian hätiköiden nautittu kottiskärryn rengas tarttui piippuun ja aiheutti niinsanotun klemmarikompleksin. Tämä tarkoitti käytännössä sitä että koko pohjoissuomen mannerlaattojen väliset pii-stapiilit vyöhykkeet joutuivat suorituskykyjensä äärirajoille ja joutuivat lähettämään esimihilleen vedenkivenkatkuista postia, että tästä täytyy maksaa ylityörosentteja.

 

Niinkuin kaikissa tarinoissa, tälläkin tarinalla oli onnellinen loppu. Rossimuumio rakastui rilluttelureissullansa samassa pöydässä istuvaan raktorin lumiauraan. Molemmat elelivät loppuelämänsä onnellisena loppuun asti